SUOMALAISET KALEYALAMETRISET
LOITSUT JA NIIDEN SUULLISUUS
WALTER ONGIN TEORIEN YALOSSA
MAGDALENA PATRYKIEJEWAdam Mickiewisz University, Poznań
A B S T R A C T . The main goal of the paper is to describe the spells and
charms of the Finnish sages as the part of the F i n n i s h oral tradition and briefly discuss their characteristic features, such as the metre (so called Kalevala metre), alliteration and repetition on the ex-ample of one particular fragment of a spell. More attention is given to the spell as the oral phenomenon and the vocal performance it re-ąuired. This analysis is based on the theories of Walter Ong concern-ing the orality and literacy.
Artikkelin paamaarana on kasitella lyhyesti suo-menkielisia kalevalamittaa noudattavia loitsuja perustuen Walter On-gin teorioihin suullisesta perinteesta j a suulłisille kulttuureille ominai-sista piirteista seka Mircea Eliaden tutkimuksiin maagisesta ajattelusta ja riitteista. Ensin kasitellaan sanan j a maagian valisia suhteita j a su-uUiselle yhteisoUe tjo'Ppillista ajattelutapaa j a muistamisen teknikkoja. Sen pohjalla yritetaan analysoida suomenkielisten vanhamittaisten loitsujen ominaisia, suullisia piirteita.
Oletetaan taalla, etta taman artikkelin lukijalle on t u t t u Suomen kansakulttuurin juuret j a kehitys. Puhuessa suomalaisesta kansakult-tuurista kannattaa muistaa, etta tama k u l t t u u r i oli alkuperaisesti j a Yoimakkaasti suullista tyyppia. SuuUisen k u l t t u u r i n symbolisen lopun Suomessa muodostaa Kaleualan julkaiseminen vuosina 1835 j a 1849 j a todellisen kiijoittamistaidon yleistyminen varsinkin Ita- j a Pohjois-Suomessa, niille alueille, joilla suullinen perinne sailyi melkein ehjana 1900-luvun alkuun asti. SuuUisen k u l t t u u r i n tutkija Albert Lord on to-distanut, etta kirjoittamistaidon omaksuminen tuhoaa suuUisen perin-teen, koska se muuttaa kommunikaation kanavat ja, mita tarkeampaa,
ajattelutapaa j a samalla ta3rttaa yhteiskunnalliset vaatimukset, jotka ennen ovat edeltaneet suuUisen kertomaperinteen kehityksen kyseises-sa yhteiskunnaskyseises-sa (Ong, 1992:89).
Aluksi mieleen astuu keskeinen peruskysymys: mika oikeastaan on loitsu? Mina 5Tnmarran tata termia seuraavalla tavalla: loitsu on maailman yaikuttamisen valine, joka rakentuu kielisista symboleista j a perustuu tietyn yhteison mjrtologiaan, uskontoon, perinteeseen, maail man jarjestelmaan j a sjTnboliseen maailmaan. Loitsu on kaytannoUinen ilmió, joUa on samalla juuret hengellisessa maailmassa. Loitsun kaytannóUisyys edeltaa taman olevan tiukasti sidottu yhteison kulttuu-r i i n (Levi-Stkulttuu-rauss, 1963:67-80) j a olosuhteisiin. Loitsujen kieli on sukua yhteison arkikieleen siina mielessa, etta molemmat ovat viestinnan va-lineita. M u t t a arkikielen yiestinnan j a loitsun yiestinnan paamaarat eroavat huomattavasti. Toinen on kommunikaation valine, toinen taas yaikuttamisen keino.
SUOMALAISEN LOITSUPERINTEEN JUURET JA PIIRTEET Ensimmainen kuyaus suomalaisista tietajista j a niiden kayttamista loitsuista sisaltj^^ Olaus Magnuksen teokseen yuodelta 1555 Pohjoisten
kansojen historia: "nailla [loitsuilla] he saatayat luonnon jarjestysta
lieyemmaksi t a i ankarammaksi" (Siikala, 1994:64). H.G. Porthanin mu-kaan: "Kun naita runoja [kaleyalamittaisia loitsuja] soyelletaan tiettyi-h i n seikkoitiettyi-hin, joiden yoimaa niiden uskotaan yatiettyi-hentayan t a i tutiettyi-hoayan tai joiden yahingoUinen yaikutus nain uskotaan poistuyan, niita nimel-taan myos Sanoiksi, esim. Madon sanat kaarmen puremia yasnimel-taan. Tu leń sanat, sanat tulta yastaan." (Siikala, 1994:64). Porthanilta loyt}^^ myos seuraaya: niita loitsuja eli sanoja kutsuttiin myos synn3aksi (Sii kala, 1994:65), koska ne kertoiyat ilmióiden alkuperasta eli synnysta.
Puhuttaessa suomalaisessa loitsuperinteesta kaannattaa pitaa mielessa suomalaisen kansakulttuurin moninaisuutta j a moniulottuyu-utta. N i i n sanottuun suomalaiseen kansakulttuuriin lasketaan lansi-suomalaisen k u l t t u u r i n Lansi- j a Etela-Suomessa, italansi-suomalaisen kult t u u r i n Ita-Suomesta j a karjalaisen k u l t t u u r i n Vie:na, Aunus j a Laatoka Karjalan alueilta (jako M a t t i Sarmelan mukaan, Sarmela, 1994:25). Yoidaan sanoa suurin piirtein, etta enemmisto yhteiso-, talous- j a kult-tuurimuotojen muutoksia tapahtui Lansi- j a Etela-Suomessa j a yasta sen jalkeen muutosten aalto laajeni Suomen muihin alueihin. Lansi-Suomi sai eniten yaikutusta Lansi-Euroopasta Ruotsin kautta, k u n taas uudet kulttuurimuodot saapuiyat Ita-Suomeen Yenajan alueelta. Myos suomalaisten uskomukset oyat muuttuneet yuosisatojen kuluessa -pyyntikulttuurille tyyppillisista uskomuksista maanyiljelykulttuurille
ominaisiksi kuvituksiksi. 900- j a 1000-luvulla kristinusko t u l i Suomeen - ensin idasta, kreikkalaisen kirkon kautta, j a 1100- j a 1200-luvulla lan-nesta, roomalaiskatolisen kirkon kautta. Kristinusko vaikutti hyvin yoimakkaasti yanłioihin uskontomuotoihin j a m u u t t i ne kokonaan, yar-sinkin lannessa. Idassa yanhat, pakanalliset uskomukset sulasiyat kris-tinuskoon j a niista syntyi synkreettinen, puolikristillinen j a puolipaka-nallinen uskonto, jossa sail3a yanhoja myytteja j a mielikuyituksia. Na-ma tekijat yaikuttiyat myos yoiNa-makkaasti kansarunolliseen perintee seen j a loitsukasitykseen.
On yaikea paikallistaa tai ajoittaa suomalaisen loitsuperinteen syn-tya. Maantietellis-historialliseen kouluun kuuluyien tutkijoiden mukaan suomalaisten loitsujen alkupera lo3d;5Tiee germaanisesta j a slaayilaises-ta perinteesslaayilaises-ta. Kaarle Krohn oli slaayilaises-taas sislaayilaises-ta mielslaayilaises-ta, etslaayilaises-ta kaayamaistunei-den loitsujen lausuminen on itamaista perinnetta, joka t u l i Suomeen Etela- j a Keski-Euroopan kautta kristinuskon mukana. Tama teoria asettaa suomalaiselle loitsuperinteelle syntymaajaksi nimittain keskiai-kaa. Toisaalta lansisuomalaisten loitsujen tutkijan F. A. Hasteskon mu kaan suomenkieliset kristillispohjaiset loitsut oyat syntyneet keskiajal-la, itsenaisesti suomenkielisina tai "germaanilaisten esikuyien mukaan" (Hastesko, 1923: 131). Loitsut, joista ei lo5^yn5rt kristillisia aiheita, muita joilla on yastineita germaanilaisessa perinteessa, saattoiyat
Hasteskon mukaan S5mtya yoimakkaan germaanisen yaikutuksen
aika-na. Hasteskon nakemys eroaa Krohnin kannasta siina mielessa, etta Hastesko huomaa, etta on joukko sellaisia loitsuja, joilla ei ole mitaan yieraskielista yastinetta j a joiden "ainakin osa najrttaa oleyan yanhaa suomalaista alkuperaa" (Hastesko, 1923:132), (Siikala, 1994:66).
F.A. Hatesko toteaa lansisuomalaista perua oleyan loitsujen eroaa-van huomaattayasti itasuomalaisesta loitsuperinteesta. Sen syyna han pitaa mm. itaisen j a lantisen kulttuurien yalisia eroja (Siikala, 1994:68).
SANA, YOIMA, MAAGIA JA LOITSU
Bronisław Malinowskin mukaan (Malinowski, 1923:450) niin sano-tuissa primitiiyeissa kulttuureissa, jotka eiyat omaksuneet kirjoittami-sen taitoa, yerbalisoiduUa sanalla on erillinen asema. Sana n i m i t t a i n ei ole ajatuksen yastine, yaan aktiiyisen toiminnan keino. Puhuminen, sanojen kayttaminen oli pidetty yoiman kayttamisena. Sellaisen kasi-tyksen taustalla on yksinkertainen ajattelu: ilman yoimaa ei ole aanta, ilman aanta ei ole sanaa. Siita yoidaan paasta seuraayaan loppupaatok-seen: sana on yoimaa.
Suulliselle kulttuurille tyyppillista on erikoinen ajattelutapa j a maailmakasittely, jotka ovat kirjoitettuun sanaan tottuneelle
nykyihmi-selle hyvin yieraita. Sita ajattelua kuvailee hjrvin seuraava esimerkki: muinashepreassa nimitys "dabar" tarkoittaa seka "sanaa" etta "tapah-tumaa" (Ong, 1992:56). Tama mahtaa oUa ainakin osittain selityksena, miksi suullisissa kulttuureissa elaneet t a i elavat ihmiset pitavat sanaa maagisen toiminnan j a yaikuttamisen keinona. Meille, kirjaimia kayta-ville ihmisille, sana on pikemminkin kirjoitettujen merkkien ketju kuin yerbaalinen tapahtuma, jonkun toteuttaminen vaatii fyysista voimaa. Sain siita todistuksen, kuin kyselin kjmtimenelta kirjoittamistaitoa hal-litsevalta ihmiselta, milla tavalla he kasittivat sanaa "sana". Kaikki ovat yastanneet, etta "sana" on heille paaasiallisesti kirjaimien jarjes-telma. E i kukaan heista opittaessaan uutta termia keskittjdsi sen aa-nilliseen muodon, vaan nimittain kirjoitettuun asuun. Walter Ong huo-maa seuraavan ilmion: jos kirjoittamistaitoa hallitsevalta ihmiselta ky-sytaan, milla tavalla han kuvittelee sana kuitenkin, tama vastaa ajat-televansa tuon sanan kirjallista asua (Ong, 1992:33). Ei ole siis ihmetta, etta ns. primitiiville ihmiselle, joka ei hallitse kirjoittamistaitoa, sana on momentaallinen tapahtuma, joka kestaa maarettya aikaa, vaati maaret-tya yoimaa j a vaikuuttaa tietylla tavalla ymparistoón. Tama on erityi-sesti tarkeata, k u n kasitellaan nimoenomaan loitsuja, joissa sanan asema j a merkitys ovat aivan ainutlaatuisia. Loitsujen avulla ihminen on pyrkinyt vaikutaamaan ymparoivaan maailmaan maaretylla tavalla saadakseen maaretyn tuloksen. "Loitsut ovat riittirunoja, joilla pyritaan hallitsemaan yliluonnollisia voimia j a vaikutuksia" (Siikala, 1994:64). Loitsujen esittaminen on ollut perinteisesti sidottu joko henkiloUiseen tai yhteisolliseen sjrvaan kriisiin j a sen parantamiseen. Loitsut ovat toiminneet yaikuttamisen suuUisina instrumenteina (Ilomaki, 1989:77). Sen sanat uskottiin pysyneen tiiviissa yhteydessa kohteeseensa, k u n taas arkikielessa sanat toimivat kohdettaan ilmaisevina merkkeina (Hautala, 1960:15-16). Siita johtuu kasittely, etta yliluonnollisiin ilmioi-h i n t a i olentoiilmioi-hin viittaavissa sanoissa on niin sanottua vakea eli voima (Siikala, 1994:64). SuuUisessa kulttuurissa nimeissa, jotka ovat sanojen erikoista tjryppia, on voimaa vaikuttamaan nimitettyyn (Ong, 1992:57). Sama koskee vakevista tapahtumista kertomista: kertominen aiheuttaa niiden uudelleen ajankohtaistamisen (Siikala, 1994:64). Kertomalla esimerkiksi jonkun sairauden alusta, lausuja palauttaa sairauden syn-nyn aikaan j a silloin pystyy vaikuttamaan siihen. Hanella on tietoa ky-seisen sairauden alusta, siis samalla hanella on voimaa hallitsemaan tata sairautta.
Kuten jo mainittiin, suuUisessa kulttuurissa elavalle ihmiselle sana on momentaalinen tapahtuma j a loitsu on sanoista eli aanteista raken-nettu t a i rakentuva kokonaisuus, voimaa ilmaiseva j a myoskin momen-taalinen. Yhta j a sama loitsua yoidaan lausua vain kerran. Sen muoto
voi olla tallennetettu loitsijan muistiin, mutta loitsu itse tapahtuu vain kerran todellisuudessa, yhdessa, maaretyssa hetkessa. J u u r i sen lause-misessa on yaikuttamisen yoimaa j a kykya. Kirjoittamistaitoa omaksu-neet ihmiset pitayat loitsun pysyyana kokonaisuutena, jota pystytetaan toistamaan tarkkaan samana, koska muuten loitsu menettaa tehokkuu-densa. Anna-Leena Siikala toteaa yiela kirjoitetun loitsun yaikuttavan pysyyasti: "...paperiin, puuhuun jne. piirrettyja taikamerkkeja, pyhia sanoja j a loitsuja kaytettiin onnea soujeleyina j a pahaa torjuyina amu-letteina." (Siikala, 1994:64). Tama kasitys liittyy europpalaiseen loitsu-perinteeseen, jossa kaikki maagiset toiminnat oliyat yoimaakkaasti kaayamaistuneet. Joukko Hautalan mukaan loitsut, niin k u i n m u u t maagiset menettelyt, katsottiin jopa tahottomiksi, ellei niita toistettiin tasmalleen samana muotona. "...loitsut ...oyat perinnaisen kaayan ya-kiintuneita formuloita, joita ainakaan periaatteessa ei yoi muuttaa... Usein kaayan noudattamista pidetaan niin tarkeana, etta yhdenkin sakeen puuttuminen aiheuttaa loitsun yoimattomaksi jaamisen" (Hautala, 1960:21).
Anna-Leena Siikala nimittaa niita mekaanisesti yaikuttayiksi sa-nakaayoiksi, joiden lauseminen ei yaadi erikoista hengillista taitoa tai yaikuttamiskykya (Siikala, 1994:66). Kaayamaisen loitsun lausuja tai pitaja (jos kyseessa on paperille tallennettu amuletti) ei ota henki-lokohtaista yhte5^ta yliluonnolliseen, mutta toiyoo sanakaayojen j a maagisten menettelyjen ayulla teteuttayansa loitsun paamaaran. Siina tapauksessa sanassa on myoskin "eloa" j a yoimaa, mutta erilaisella tayalla, kuin pelkastaan suuUisen loitsun tapauksessa. Suullisissa k u l t t u -ureissa loitsujen lausumisesta on tuUut aryokas taito: niihin turyaudut-tiin jokapaiyaisessa elamassa, erityisesti teryeyden j a taloudellisen tur-yallisuuden keinoina. Maagiset rituaalit Lansi-Euroopassa pyóriyat kirjoitetun j a tallennetun sanan ympari j a tuloksena oli usko loitsun ihmisesta riippumattomaan yoimaan. Yaikka lausumaton loitsu oli pi-detty yoimattomana, loitsun maagia perusteli maagisiin sanoihin j a riip-pui taydellisesti niiden korrektista j a tekstin mukaisesta lausemisesta. SuuUisen loitsun kasittely on ihan erilainen, koska sana oli aina yoiman yaline. Loitsun lausuminen perustui j u u r i taman prosessiin. Tama saat-taa olla kirjoittamistaitoa hallitseyalle ihmiselle, joka on tottunut yer-tamaan aannetyn tekstin sen kirjalliseen yersioon, yieras j a outo tapa oppia j a muistaa.
SUULLINEN MUISTAMINEN
Matti Sarmelan mukaan Sumalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistosta yoidan lo3d;aa n. 52 000 loitsujen toisintoa, jois-ta enemmisto on Ijois-ta- j a Pohjois-Suomen seka Viena j a Aunus Karjalan
alueista peraisin (Sarmela, 1994:121), vaikka siihen lukuun lasketaan myoskin łoitsukatkelmia, ei pelkastaan kokonaisia loitsuteksteja. Taas
Suomen Kansan Yanhat Runot teokseen on tallennettu n. 2200 ns.
tie-tajan loitsuihin j a sanoihin kuuluvaa loitsuja tai łoitsukatkelmia.
Tut-kijat ovat h3rvaks5Tieet syyksi loitsujen variaatioihin kyseisia loitsuja
koskevia muistiin tallentamisen ongelmia. Suulisessa kulttuurissa mieleen palauttaminen eroaa huomattavasti sellaisesta mieleen palaut-tamisesta, joka on luonnollista j a tuttua kirjoittamistaitoa hyvaksy-neelle henkiloUe. SuuUisessa kulttuurissa elavan ihmisen psykod5ma-miikka on ihan erikoinen j a jopa kasittamaton kirjoittamiskyk)dselle ihmiselle. Lukutaitoinen ihminen oppii tekstin ulkoa lukemalla j a toi-stamalla sita, hanella on aina mukana tekstin vakituisesti tallennettu, pysyva versio, johon han voi verrata muistetun yersion. Lisaksi, hanen ei tarvitse palauttaa kaikkia tietoja mieleen, koska ne ovat aina saatta-vina, tallennetuja paperille. SuuUisessa kulttuurissa kaikki yhteisoa koskevat saannot j a tiedot, koko yhteison perinne tallennettiin j u u r i mieleen. Menneysjo^dessa tutkijat katsoivat kirjoitustaitoa hallitsevien ihmisten nakokulmasta suuUisten tekstien (lausuntojen) muistamista. SuuUisessa kulttuurissa sen t5ryppinen oppiminen ei ole mahdoUista, koska, kuten jo sanottiin, ei ole olemassa mitaan vakituista, kirjoitettua versiota. "SuUinen muistaminen" tarkoittaa erikoista mieleen palautta-mista, joka vaadi suullisesta tekstista t a i lausunnosta tiettyja piirteita, seka kielta etta jarjestelmaa koskevia elementteja. SuuUisen tekstin pitaa siis noudattaa sellaisia saantoja, jotka tekevat muistamisen hel-pommaksi. Walter Ongin teorien mukana suullinen teksti on rakennettu silla tavalla, jotta sen mieleen tallentaminen olisi suhteellisen helppo. Sita auttaa mm. voimakas rytmi, joka jopa fysiologisella tasoUa helpot-taa muistamista. M u u t sen t50TPPiset ilmiot ovat: alkusointi, rinnastais-ten lausujen ketjut, toistaminen j a antiteesi, kaavamaistuneiden fraasi-en j a epitettiyhtymifraasi-en kaytto. (Ong, 1992:57).
LOITSU ERIKOISENA TEKSTIN LAJINA
Loitsut ovat erikoisia teksteja, koska niita lausettiin kriisitilanteis-sa. Suomenkielisten loitsujen lausuja, jota kutsuttiin usein tietajaksi, itse osallistui erikoiseen kriisitilanteeseen, eli ns. moottoriseen shamaa-nitranssin kaltaiseen mielitilaan, jonka kuvailee Christian Lencqvistin kirjaan yuodelta 1782 sisaltyva teksti:
"Jos on aiheutettava t a i poistettava jokin vaiva, toimeen ryhdytaan kauhistuttavin j a mieltei mielettomin elein, aanin j a ruumiin liikkein. Muuatta jalkavaivaista aatelismiesta Taivassalon pitajassa lahestyi joitakin vuosia sitten royhkeasti muuan puoskari, joka lupasi parantaa
hanet jos han vain uskoisi itsensa hanen kasiinsa. Sairas myont}^. Puoskari lammitti saunan j a hankki useita monien puiden lehvista val-mistettuja vihtoja. Heidaan saunaan tuUessaan puoskari ensin ajoi hir-vein ehn j a aanin pois kaikki demoonit j a pahat henget, p5^hkien vih-doilla kattoa, seinaa j a lattiaa. Sen jalkeen han lammitti j o n k i n verran yihtoja j a suomalaiseen tapaan vihtoi ahkerasti sairaan ruumista, mu-misten omia loitsujan. Jalkeenpain han palotteli vihdat veitsella hyvin pieniin osiin, erittain suuren vihan vallassa, j a kaivoi ne saunan lattian alle katkoon." (Porthan, 1982:102)
Anna-Leena Siikalan mukaan myos silminnakijen kuvaukset ovat samansuuntaisia j a korostavat, etta samanaikaisesti loitsija vaipui eraanlaiseen moottoritranssin kaltaiseen tilaan j a lausui loitsuja (Sii kala, 1994:207)1. Yoidaan kuvitella, etta sellaisessa mielitilassa oleske-levalle ihmiselle oli erittain vaikea tuottaa ennen muistettua tekstia. Yaikka yhaalla sanottiin, etta suuUiset loitsut eivat oUeet niin kaaya maistuneet kuin kirjalliset, kuitenkin ne rakentuivat kaavamaistunei-sta elementteikaavamaistunei-sta j a kaavamaistuneen skeeman mukaan (Siikala, 1994:71). Ne toimivat tietyssa yhteisossa j a sisalsivat yiittauksia taman yhteisoon kulttuuriin j a yhteisiin kokemuksiin, niiden piti olla ymmar-rettavia yhteison jasenille. Ne rakentuivat tutuista j a j u u r i kaavama-stuneista sanayhtymista, jotka liitettiin tietyilla j a myos tutuilla keinoilla, joiden paamaarana oli loitsun tekstin tuottamisen helpotta-minen mm. kriisitilanteissa.
Yksi niista keinoista suomenkielisten loitsujen tapaukessa oli ns. kalevalamitta, jota M a t t i Kuusen yoidaan yerrata antiikin heksametriin (Kuusi, 1993:41) j a joka toimi sosiaallisena murteena, koodina, jonka ayulla tallennettiin teksteja mieleen. Kaikenlaisia teksteja, myoskin loitsuja. Tama koodi on kauan ollut tutijoiden mielenkiinnon kohteena -sita t u t k i t t i i n sen alkuperaa, kehitysta j a ominaisia piirteita. Taalla riittanee, k u n sanon, etta kaleyalametri on rakenteltaan nelijalkainen trochee.
Kuten sanottiin, paitsi mieleen tallentamista helpottayaa metria, suomenkielisista loitsuista loj^yy muitakin suulłisille teksteille tyjrppil-lisia ominaisuuksia. Seurayaassa patkassa nakyy seka toisinnan etta alkusoinnin:
1. Ukko, kultainen kuningas, 2. hopeainen hallitsia
3. Kuule kultaset sanani,
4. hopeaiset lauseheni! (SKYR Y I I , 1976)
1 S h a m a n i t r a n s s i n kaltaisest a moottori- j a possessiotranssista voi l u k e a e n e m m a n
Sakeet 1. j a 2., seka 3. j a 4. muodostavat parit, jotka ovat merki-tykseltaan melkein samanlaisia j a jotka koskevat samaa ilmausta. "Kul tainen kuningas" j a "hopeainen hallitsia" molemmat kuuluvat Ukon, ylijumalan, kuvaukseen. Sama koskee sakeita 3. j a 4. Kannattaa viela kiinnittaa huomiota tunnusomaiseen alkusointiin: "kultainen kunin gas", "hopeainen hallitsia". Jopa tasta pienesta esimerkista nakee hjrvin, millaisilla keinoilla suuUisen tekstien koodi toimi.
Yoi yleisesti sanoa, etta luku- j a kirjoittamistaidoton ihminen tar-vitsi erilaisia keinoja, jotta han olisi voinut sailyttaa mieleen ymparoi-vaa maailmaa koskevia olennaisia tietoja. Loitsujen erikoinen asema yhteison perinteessa johtuu niiden funktionalisuudesta j a j u u r i olennai-suudesta yhteison menestykselle. Siksi loitsujen sailyttaminen j a siir-taminen seuraaville sukupolveille oli niin tarkeata. Siita tarvetta on syntjmsrt tama erikoinen koodi, joka helpottaa suuUisen perinteen sailyttamista.
L A H T E E T
E l i a d e , M. 1998: Mit wiecznego powrotu, Wydawnictwo K R , W a r s z a w a . E l i a d e , M. 1999: Mity, sny i misteria, Wydawnictwo K R , W a r s z a w a
E l i a d e , M. 2001: Szamanizm i archaiczne techniki ekstazy, P W N , W a r s z a w a Haavio, M. 1979: Mitologia fińska, P I W , W a r s z a w a
H a u t a l a , J . 1960: Sanan mahti. Jumin keko, Tietolipas 17, toim. H a u t a l a , J . H e l s i n k i Hastesko, F . A. 1923: Suomalainen kansanrunous. H e l s i n k i
Ilomaki, H . 1989: Charms as Linguistic Expression of Dichotomized Naturę and Culture, U r a l i c Mythology and Folklore, toim. Hoppal, M. j a Pentikainen, J . 1989, Budapest Japola, J . 1998: Tekst czy głos? Waltera Onga antropologia literatury. Redakcja Wy
dawnictw K U L , L u b l i n
K u u s i , M. 1963: Kirjoittamaton kirjallisuus, Suomen K i r j a l l i s u u s I, K e u r u u
K u u s i , M. 1993: Questions of Kaleuala Metre, Songs Beyond the K a l e v a l a . Transforma tions of O r a l Poetry, toim. S i i k a l a , A., Y a k i m o , S., S t u d i a F e n n i c a , Folkloristica 2, S K S , H e l s i n k i : 41-55
L e v i - S t r a u s s , C . 1963: Structural Anthropology, New Y o r k
Ong, W. 1992: Oralność i piśmienność. Słowo poddane technologii, Redakcja Wydawnictw K U L , L u b l i n
P a u l a h a r j u , S. 1929: Yienan Karjalan tietajista, T u t k i j a i n perintó, toim.Hautala, J . , K u u si, M. 1958, S K S , H e l s i n k i : 167-175
Porthan, H . 1982 : Yalitut teokset, k a a n t a n y t , esipuheen j a johdannon kirjoittanut liro Kajanto, Suomalaisen Kirjallisuuden S e u r a n T o i m i t u k s i a 373, J y v a s k y l a
S a r m e l a , M. 1972: Folklore, Ecology and Superstructures, F i n n i s h Folkloristics 2, 1974, S K S , H e l s i n k i
S a r m e l a , M. 1993: Minkaldinen on kulttuurimme tausta?, Mita on suomalaisuus?, toim. Korhonen, T . , Suomen Antropologinen S e u r a , H e l s i n k i : 23-31
S a r m e l a , M. 1994: Kansan perinneatlas, S K S , H e l s i n k i
S i i k a l a , A. 1987: Singing of Incantations in Nordic Tradition in Old Norse and Finnish
Religions and Cultic Place-names, S c r i p t a Instituti Donneriani Aboensis X I I I , T u r k u
S i i k a l a , A. 1994: Transformations of Oral Poetry, Songs Beyond the K a l e v a l a . Transfor-mations of O r a l Poetry, toim. S i i k a l a , A., Y a k i m o , S., S t u d i a F e n n i c a , Folkloristica 2, S K S , H e l s i n k i : 15-38
Suomen Kansan Yanhat Runot I - XIY, 1908-1948, H e l s i n k i
T a r k k a , L . 1993: Other Worlds - Symbolism, Dialogue and Gender in Karelian Folk
Poe-try, Songs Beyond the K a l e v a l a . Transformations of O r a l PoePoe-try, toim.Siikala, A.,
